Uhkapeliaddiktin vieroitushoito

 Kahden kuukauden tauon jälkeen minä täällä taas.

Miten menee: muutettiin uuteen asuntoon, josta pidämme todella kovasti. Vanha asunto tyhjillään myynnissä, eikä kukaan ole osoittanut kiinnostusta. Varaudutaan pitkään myyntiprosessiin ja juokseviin kuluihin. Vuokralainen sijoitusasunnossani onneksi tuo 450 euroa kassavirtaa kuussa.

Sijoitukset: FOMO on vaivannut ja ohi menneet tuotot. Siellä sun täällä salkut pullistelee ihmisillä, eikä oma reilu 200 tuhannen varallisuuteni enää tunnukaan niin mittavalta, kuin 3 vuotta sitten. Ja kun se on vieläpä kiinni sijoitusasunnossa, jossa se tuottaa hyvin pientä 2,5 % nettovuokratuottoa, tuntuu, että olen jäänyt rannalle.

Brandsiin sijotan tonnin kuukaudessa edelleen. Muuton jälkeen jäi 15t € ylimääräistä, jonka sijoitin myös Brandsiin ihan vähän aikaa sitten. Tappavan tylsää sijoitustoimintaa edessä vuosikymmen/kymmenet. Kun on kaiken rahansa tehnyt spekulaatiolla, niin on tällainen perinteinen säästäminen/rahastosijoittaminen todella hidasta ja tylsää. Kiksit pitää hakea muualta - ja parempi niin.

Ei tässä oikeastaan hirveästi muuta sanottavaa ole, kuin ehkä se, että uusi asunto on ollut ihan napakymppi. Toisin kuin edellisen kohdalla, tässä olen viihtynyt ensimmäisestä päivästä lähtien. Kyseessä siis huoletonta kerrostaloasumista rauhallisessa yhtiössä kylän keskustassa. Erittäin tilava ja uudehko asunto sekä autokatos ja keskeinen sijainti tuo asumismukavuutta aivan eri tavalla. Tällaista helppouta me kai sitten oikeasti haluttiin, eikä sellaista puutarhurointia, nikkarointia ja talkoomeininkiä, mitä edellisessä taloyhtiössä.

Tietysti kaikista tärkein asia maailmassa on kaunis ja terve tytär 3 kk, mutta hänen hehkuttaminen sijoitusblogissa tuntuu oudolta. Sen verran voi sanoa, että kyllä rakkaus lapsea kohtaan on jotain aivan muuta. Äiti tietää, että olen rahan perään ja kysyi, millä hinnalla myisin hänet pois. Täysin rehellisesti voin sanoa, että en mistään hinnasta! Uusi prioriteetti numero 1 on siis tullut ja se en olekaan enää minä.

Hitaasti kohti tavoitetta. Tarkoitukseni on olla miettimättä, unohtaa kaikki sijoitustoiminta. Tällöin matka ei tunnukaan enää niin hitaalta, jos edistymistä katsoo vuosi kerrallaan, eikä joka päivä. Siksipä tätäkin tullee vähemmän kirjotieltua. Kiitos ja kuulemiin!

Kommentit

  1. Mieluusti lukisin enemmän kirjoituksiasi, mutta on varmasti oikea ratkaisu pitää salkku poissa mielestä ja vain antaa ajan tehdä tehtävänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historia näyttää, että olen todella huono pysymään erossa sijoitusaiheisista sisällöistä. Tauko voi siis jäädä puheen tasolle, toki toivon itse, että ei jäisi. Uskon niin vahvasti siihen, että psykologisesti ja taloudellisesti parempi vain automatisoida ja unohtaa. Turha syöttää "epävapaata tahtoani" :--) kaikenlaisilla turhilla negatiivisilla ärsykkeellä, kun sen voi korvata hymyillä, leikillä, rakkaudella ja elämästä nauttimisella. Irtaantuminen pätee myös SOME:een. Sieltä tulee jatkuvalla syötöllä ajatuksia nimenomaan "syötettynä" psyykeeseeni.

      Erityisesti viime aikojen spekulaatio-FOMO:sta pitäisi päästä pois, on mieltä myrkyttävää. Pelkään vain, mitä käy, kun ensi kerralla huomaan Bitcoinin taas pudonneen -80 %. Lähteekö sinne 0, 20k vai 200k euroa nopean rikastumisen perässä? Tässä varmaan suurin tulevaisuuden haasteeni.

      Poista
  2. Boglerilta jouluterkut🥳🎄

    VastaaPoista
  3. Hyvä! Koita pitää linjat!
    FF

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut bloggaukset

Miten kymmenkertaistin varallisuuteni 12 kuukaudessa ja miten melkein tuhosin sen

Yksinkertaistettu vai kuluoptimoitu salkku?

Kohti itselle sopivampaa sijoitustapaa

Back to basics

FIRE tavoitteeni, miksi tavoittelen ja miten aion päästä siihen