Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee
Päivitin tänään blogin ulkoasua niin, että lisäsin sivupalkkiin tietoa tavoitteista, linkkejä, vanhoja kirjoituksia ja muita sijoitusblogeja. Tämä herätti ajattelemaan koko blogin laajempaa siivoamista vastaamaan paremmin sitä, millaista sijoitustrategiaa haluan noudattaa ja millainen sijoittaja olen nykyään kolme vuotta blogin aloituksen jälkeen. Tuona aikana on tapahtnut paljon kasvua ihmisenä. Jotkut kirjoitukset herättävät jopa häpeän tunteita, kuten suosituin spekulaatiokirjoitukseni. Useasta kirjoituksesta näkee ailahtelevuuteni, kun monta "lopullista" suunnitelmaa on tehty ja kuopattu.
En kuitenkaan aio siivota vanhoja tekstejä pois, vaikka blogista tulisi tällöin jotenkin konsistempi indeksisijoittamisen blogi. Säilytän ne, jolloin pitkällä aikavälillä lukijoille ja itselleni näkyy kehitys sijoittajana. Pystyinkö jättämään alkuaikojeni villin käyttäytymisen ja sitoutumaan varainhoitosuunnitelmaan pitkäjänteisesti? Jättämällä vanhat kirjoitukset sellaiseksi, blogi on aidompi, eikä niin kliininen. Toivottaasti voin myöhemmin ylpeänä sanoa, että vaikka tein virheitä, niin minusta kasvoi vakaa ja rauhallinen sijoittaja.
Tilannepäivitys sijoituksiin
Kärsimätön kenties olen edelleenkin. Tiedostan, että asunnossani on sidottuna omaa pääomaa yli 200 000 euroa ja se ei tuota hyvin. Asuntosijoittaminen on suhteellisesti kannattavaa vain vivun kanssa, jota minulla ei ole asunnossa kuin 30 000 €. Koska oletan, että tulen pitämään asuntoa vielä minimissään vuoden, mutta luultavasti 1-3 vuotta, minun kannattaa hyödyntää omaa pääomaa hakemalla lainaa sitä vastaan.
Kommentit
Lähetä kommentti